Ihmisten mielikuvat pesäpallosta rakentuvat harmillisen usein koulun pesäpallotunteihin, joissa puolet ei osu palloon ja peliä mielenkiintoisempaa on tarkkailla viereisen kentän tyttöjen liikuntatuntia (mikä myös on mielenkiintoisempaa). Koulupesis ja kilpapesäpallo ovat oikeastaan täysin eri lajeja. Vaikka ite olen pesäpallofanaatikko henkeen ja vereen, seurasin itsekin mieluummin hameväen touhuja suurimman osan ajasta. Kilpapesis sen sijaan sytyttää vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Kirjoitin lyhyen oppaan niille, jotka ovat vielä vasta-alkajia lajin parissa.
Peliaika ja sarjapisteiden laskeminen
Pesäpallossa pelataan kaksi jaksoa, jotka molemmat kestävät neljä vuoroparia. Yhden vuoroparin aikana molemmat joukkueet käyvät kerran lyömässä (sisällä) ja kerran ottamassa kiinni (ulkona). Enemmän jaksoja voittanut joukkue voittaa ottelun. Mikäli molemmat joukkueet voittavat yhden jakson (tai molemmat päättyvät tasan), pelataan ottelussa supervuoropari. Supervuoroparissa molemmat käyvät sisällä kertaalleen ja enemmän juoksuja tehnyt voittaa ottelun. Mikäli supervuoropari päättyy tasan, pelataan kotiutuslyöntikilpailu. Kotiutuslyöntikilpailu on kuin rankkarit jääkiekossa tai jalkapallossa. Molemmat joukkueet asettavat viisi etenijää kolmospesälle, joita he yrittävät koituttaa viidellä lyöjällä. Enemmän juoksuja lyönyt joukkue voittaa. Mikäli tilanne on viiden lyöjän jälkeen tasan, jatketaan kotiutuslyöntikilpailua kolmen lyöjän sarjoissa niin kauan kunnes ottelu on ratkennut. Ottelutulos ilmoitetaan aina niin, että ensin ilmoitetaan jaksot ja tämän jälkeen suluissa jaksojen juoksulukemat; esimerkiksi Sotkamon Jymy - Vimpelin Veto 1-0 (2-2, 3-2). Voittamalla molemmat jaksot joukkue saa 3 sarjapistettä ja häviäjä jää nollille. Mikäli ratkaisu syntyy supervuoroparissa tai kotiutuslyöntikilpailussa, voittaja saa 2 ja häviäjä 1:n pisteen. Mikäli jompi kumpi jaksoista päättyy tasan, voittaja saa 2 ja häviäjä 0 pistettä.
Pelin eteneminen
Molemmilla joukkueilla on sisäpelissä yhdeksän tavallista lyöjää ja kolme jokeria. Tavalliset lyöjät käyvät kukin lyömässä omalla vuorollaan, alkaen numerosta yksi ja päättyen numeroon yhdeksän. Lyöntijärjestys jatkuu aina siitä mihin edellisessä sisävuorossa jäätiiin. Jokerin voi asettaa lyömään missä tahansa vaiheessa lyöntikierrosta, mutta kutakin jokeria voi käyttää vain yhden kerran sisävuoron aikana. Ulkopeliin osallistuvat kaikki yhdeksän tavallista pelaajaa, jokerien pyöritellessä peukaloitaan kuka missäkin. Vuoro vaihtuu, kun ulkojoukkue on saanut tehtyä kolme paloa, tai jos sisäpelijoukkue ei ole tehnyt vähintään kahta juoksua lyöntikierroksen aikana.
Pelaajat
Huippupelaajaksi tähyäviltä vaaditaan monipuolista osaamista. Itse ottelu ei välttämättä ole fyysisesti niin raskas kuin esimerkiksi jalkapallossa, mutta harjoittelu huipputasolla on todella kovaa. Pesäpalloilijan fysiikan tulee olla teräksinen, jotta ottelussa tapahtuvat suoritukset pystyy suorittamaan mahdollisimman hyvin. Etenkin nopeus- ja nopeuskestävyys ovat tärkeässä roolissa, sillä ottelun aikana tulee runsaasti täydellä teholla vedettäviä spurtteja.
Sisäpelaajat voidaan jakaa karkeasti kolmeen eri kategoriaan:
Etenijän tehtävänä on arvatenkin päästä tyhjälle kentälle pinkomaan eteenpäin. Etenijän tärkein yksittäinen ominaisuus on nopeus, mutta täysin tumpelo ei sovi olla mailan varressakaan. Etenijät joutuvat lyömään lähes poikkeuksetta korkeisiin tolppasyöttöihin, joihin on hankalampaa saada aikaiseksi haluttu lyönti. Joukkueen nopein juoksija pelaa tyypillisesti numerolla 1.
Vaihtolyöjän tehtävänä on saatella etenijää ykköseltä kakkoselle ja tästä eteenpäin kolmoselle. Vaihtajalta odotetaan monipuolista lyöntivalikoimaa, johon kuuluvat näpyt, varsilyönnit ja tarkasti suunnatut kovat lyönnit. Vaihtolyöjien on suotavaa olla myös hieman vikkeläkinttuisempia, sillä kärkietenijän haavoittuessa tai palaessa hitaampi vaihtolyöjä jää helposti pesille tukkeeksi. Joukkueen parhaat vaihtolyöjät pelaavat tyypillisesti numeroilla 2 ja 3.
Kotiuttajien tehtävänä on saatella etenijöitä kolmoselta kotipesään juoksun arvoisesti. Nykypesäpallossa joukkueen paras kotiuttaja löytyy useimmiten jokeriosastolta. Kotiuttajan tulee olla sen verran kovalyöntinen, että ulkopelaajat joutuvat pelaamamaan läpilyöntien pelossa hieman varovaisemmin, jolloin muualle kenttää jää enemmän tilaa koville lyönneille.
Jokereita voidaan asettaa lyömään mihin väliin tahansa. Perussääntönä jokereiksi pyritään saamaan kolme eri tyylistä pelaajaa, jotta käytössä oleva arsenaali on mahdollisimman monipuolinen. Ihanteellinen jokerikolmikko koostuu siis nopeasta etenijästä, monipuolisesta vaihtolyöjästä ja kovalyöntisestä mörssäristä. Tämä kuitenkin vaihtelee joukkueen mukaan ja kolme erilaista pelaajaa ei aina ole optimitilanne. Esimerkiksi jos muu joukkue on perustasoltaan kohtalaisen nopea, voi olla fiksumpaa korvata etenijäjokeri toisentyyppisellä pelaajalla.
Ulkopeliin osallistuu yhdeksän pelaajaa.
Lukkari on joukkueen ylivoimaisesti tärkein yksittäinen pelaaja. Taitava lukkari pystyy erilaisilla syötöillä sekoittamaan lyöjien ja etenijöiden suunnitelmia. Huippulukkarit pystyvät syöttämään pallon todella kovalla tarkkuudella haluamaansa kohtaa syöttölautasta, mikä hankaloittaa lyöjän työskentelyä valtavasti.Tärkeitä ominaisuuksia peliäly, sähäkkyys ja kova heittokäsi.
Ykkösvahti ei nimestään huolimatta viihdy juurikaan ykköspesällä. Kun kentällä ei ole etenijlitä, ykkösvahdin löytää suunnilleen keskeltä kenttää katkomassa saumaa suuntautuneita lyöntejä. Kun ykkösellä tai kakkosella on etenijä, ykkösvahdin löytää etukentältä poimimassa lyhyitä näpyjä, joista hän parhaansa mukaan yrittää polttaa etenijöitä. Kolmostilanteessa hän palaa suunnilleen samoihin asemiin kuin tyhjän kentän tilanteessa.Ykkösvahdille tärkeitä ominaisuuksia ovat kimmoisuus, lyöjän lukeminen ja hermojen hallinta nopeissa tilanteissa.
Kakkos- ja kolmosvahti ovat vastuussa kaikista pesistä. Kolmosvahti hoitaa nimestään huolimatta usein myös ykköspesän täyttämisen, kun lyönti ei ole suuntautunut hänelle. Yksi pesävahdin tärkeimmistä ominaisuuksista on pallovarmuus lyöntien pysäyttämisessä ja hankalienkin heittojen liimaamisessa.
Siepparin reviiri on kohtalaisen pieni, mutta hän on tärkeässä asemassa etenkin vaihtotilanteissa, joissa hän häärää ykkösvahdin kaverina pienten hakijana.Tärkeimmät ominaisuudet ovat melko samankaltaiset kuin ykkäsvahdilla, mutta siepparin ei pienemmän reviirinsä vuoksi tarvitse olla aivan niin liikkuva.
Kakkos- ja kolmospolttajan löydät tyhjässä tilanteesta polttolinjan (2- ja 3-pesän välinen viiva) takaa. Kun etupesillä on etenijöitä, kolmospolttaja siirtyy ykkösvahdin ja siepparin takamaastoon poimimaan ohitusnäpyjä ja varsilyöntejä. Kakkospolttaja häärää näissä tilantessa edelleen polttolinjan takana, josta hän pyrkii katkomaan kovia saumalyöntejä. Kolmostilanteessa polttajat palaavat nollatilanteen paikoilleen. Etenkin kolmospolttaja kirmaa jatkuvasti ympäri kenttää, joten huonokuntoisempien kannattaa havitella muita pelipaikkoja. Polttajilta vaaditaan hyvää liikkuvuutta, kestävyyttä ja hermojen hallintaa painetilanteissa.
Peliaika ja sarjapisteiden laskeminen
Pesäpallossa pelataan kaksi jaksoa, jotka molemmat kestävät neljä vuoroparia. Yhden vuoroparin aikana molemmat joukkueet käyvät kerran lyömässä (sisällä) ja kerran ottamassa kiinni (ulkona). Enemmän jaksoja voittanut joukkue voittaa ottelun. Mikäli molemmat joukkueet voittavat yhden jakson (tai molemmat päättyvät tasan), pelataan ottelussa supervuoropari. Supervuoroparissa molemmat käyvät sisällä kertaalleen ja enemmän juoksuja tehnyt voittaa ottelun. Mikäli supervuoropari päättyy tasan, pelataan kotiutuslyöntikilpailu. Kotiutuslyöntikilpailu on kuin rankkarit jääkiekossa tai jalkapallossa. Molemmat joukkueet asettavat viisi etenijää kolmospesälle, joita he yrittävät koituttaa viidellä lyöjällä. Enemmän juoksuja lyönyt joukkue voittaa. Mikäli tilanne on viiden lyöjän jälkeen tasan, jatketaan kotiutuslyöntikilpailua kolmen lyöjän sarjoissa niin kauan kunnes ottelu on ratkennut. Ottelutulos ilmoitetaan aina niin, että ensin ilmoitetaan jaksot ja tämän jälkeen suluissa jaksojen juoksulukemat; esimerkiksi Sotkamon Jymy - Vimpelin Veto 1-0 (2-2, 3-2). Voittamalla molemmat jaksot joukkue saa 3 sarjapistettä ja häviäjä jää nollille. Mikäli ratkaisu syntyy supervuoroparissa tai kotiutuslyöntikilpailussa, voittaja saa 2 ja häviäjä 1:n pisteen. Mikäli jompi kumpi jaksoista päättyy tasan, voittaja saa 2 ja häviäjä 0 pistettä.
Pelin eteneminen
Molemmilla joukkueilla on sisäpelissä yhdeksän tavallista lyöjää ja kolme jokeria. Tavalliset lyöjät käyvät kukin lyömässä omalla vuorollaan, alkaen numerosta yksi ja päättyen numeroon yhdeksän. Lyöntijärjestys jatkuu aina siitä mihin edellisessä sisävuorossa jäätiiin. Jokerin voi asettaa lyömään missä tahansa vaiheessa lyöntikierrosta, mutta kutakin jokeria voi käyttää vain yhden kerran sisävuoron aikana. Ulkopeliin osallistuvat kaikki yhdeksän tavallista pelaajaa, jokerien pyöritellessä peukaloitaan kuka missäkin. Vuoro vaihtuu, kun ulkojoukkue on saanut tehtyä kolme paloa, tai jos sisäpelijoukkue ei ole tehnyt vähintään kahta juoksua lyöntikierroksen aikana.
Pelaajat
Huippupelaajaksi tähyäviltä vaaditaan monipuolista osaamista. Itse ottelu ei välttämättä ole fyysisesti niin raskas kuin esimerkiksi jalkapallossa, mutta harjoittelu huipputasolla on todella kovaa. Pesäpalloilijan fysiikan tulee olla teräksinen, jotta ottelussa tapahtuvat suoritukset pystyy suorittamaan mahdollisimman hyvin. Etenkin nopeus- ja nopeuskestävyys ovat tärkeässä roolissa, sillä ottelun aikana tulee runsaasti täydellä teholla vedettäviä spurtteja.
Sisäpelaajat voidaan jakaa karkeasti kolmeen eri kategoriaan:
Etenijän tehtävänä on arvatenkin päästä tyhjälle kentälle pinkomaan eteenpäin. Etenijän tärkein yksittäinen ominaisuus on nopeus, mutta täysin tumpelo ei sovi olla mailan varressakaan. Etenijät joutuvat lyömään lähes poikkeuksetta korkeisiin tolppasyöttöihin, joihin on hankalampaa saada aikaiseksi haluttu lyönti. Joukkueen nopein juoksija pelaa tyypillisesti numerolla 1.
Vaihtolyöjän tehtävänä on saatella etenijää ykköseltä kakkoselle ja tästä eteenpäin kolmoselle. Vaihtajalta odotetaan monipuolista lyöntivalikoimaa, johon kuuluvat näpyt, varsilyönnit ja tarkasti suunnatut kovat lyönnit. Vaihtolyöjien on suotavaa olla myös hieman vikkeläkinttuisempia, sillä kärkietenijän haavoittuessa tai palaessa hitaampi vaihtolyöjä jää helposti pesille tukkeeksi. Joukkueen parhaat vaihtolyöjät pelaavat tyypillisesti numeroilla 2 ja 3.
Kotiuttajien tehtävänä on saatella etenijöitä kolmoselta kotipesään juoksun arvoisesti. Nykypesäpallossa joukkueen paras kotiuttaja löytyy useimmiten jokeriosastolta. Kotiuttajan tulee olla sen verran kovalyöntinen, että ulkopelaajat joutuvat pelaamamaan läpilyöntien pelossa hieman varovaisemmin, jolloin muualle kenttää jää enemmän tilaa koville lyönneille.
Jokereita voidaan asettaa lyömään mihin väliin tahansa. Perussääntönä jokereiksi pyritään saamaan kolme eri tyylistä pelaajaa, jotta käytössä oleva arsenaali on mahdollisimman monipuolinen. Ihanteellinen jokerikolmikko koostuu siis nopeasta etenijästä, monipuolisesta vaihtolyöjästä ja kovalyöntisestä mörssäristä. Tämä kuitenkin vaihtelee joukkueen mukaan ja kolme erilaista pelaajaa ei aina ole optimitilanne. Esimerkiksi jos muu joukkue on perustasoltaan kohtalaisen nopea, voi olla fiksumpaa korvata etenijäjokeri toisentyyppisellä pelaajalla.
Ulkopeliin osallistuu yhdeksän pelaajaa.
Lukkari on joukkueen ylivoimaisesti tärkein yksittäinen pelaaja. Taitava lukkari pystyy erilaisilla syötöillä sekoittamaan lyöjien ja etenijöiden suunnitelmia. Huippulukkarit pystyvät syöttämään pallon todella kovalla tarkkuudella haluamaansa kohtaa syöttölautasta, mikä hankaloittaa lyöjän työskentelyä valtavasti.Tärkeitä ominaisuuksia peliäly, sähäkkyys ja kova heittokäsi.
Ykkösvahti ei nimestään huolimatta viihdy juurikaan ykköspesällä. Kun kentällä ei ole etenijlitä, ykkösvahdin löytää suunnilleen keskeltä kenttää katkomassa saumaa suuntautuneita lyöntejä. Kun ykkösellä tai kakkosella on etenijä, ykkösvahdin löytää etukentältä poimimassa lyhyitä näpyjä, joista hän parhaansa mukaan yrittää polttaa etenijöitä. Kolmostilanteessa hän palaa suunnilleen samoihin asemiin kuin tyhjän kentän tilanteessa.Ykkösvahdille tärkeitä ominaisuuksia ovat kimmoisuus, lyöjän lukeminen ja hermojen hallinta nopeissa tilanteissa.
Kakkos- ja kolmosvahti ovat vastuussa kaikista pesistä. Kolmosvahti hoitaa nimestään huolimatta usein myös ykköspesän täyttämisen, kun lyönti ei ole suuntautunut hänelle. Yksi pesävahdin tärkeimmistä ominaisuuksista on pallovarmuus lyöntien pysäyttämisessä ja hankalienkin heittojen liimaamisessa.
Siepparin reviiri on kohtalaisen pieni, mutta hän on tärkeässä asemassa etenkin vaihtotilanteissa, joissa hän häärää ykkösvahdin kaverina pienten hakijana.Tärkeimmät ominaisuudet ovat melko samankaltaiset kuin ykkäsvahdilla, mutta siepparin ei pienemmän reviirinsä vuoksi tarvitse olla aivan niin liikkuva.
Kakkos- ja kolmospolttajan löydät tyhjässä tilanteesta polttolinjan (2- ja 3-pesän välinen viiva) takaa. Kun etupesillä on etenijöitä, kolmospolttaja siirtyy ykkösvahdin ja siepparin takamaastoon poimimaan ohitusnäpyjä ja varsilyöntejä. Kakkospolttaja häärää näissä tilantessa edelleen polttolinjan takana, josta hän pyrkii katkomaan kovia saumalyöntejä. Kolmostilanteessa polttajat palaavat nollatilanteen paikoilleen. Etenkin kolmospolttaja kirmaa jatkuvasti ympäri kenttää, joten huonokuntoisempien kannattaa havitella muita pelipaikkoja. Polttajilta vaaditaan hyvää liikkuvuutta, kestävyyttä ja hermojen hallintaa painetilanteissa.
Kopparit ovat kentällä kaikkein taaimmaisena. Heidän pääasiallisena tehtävänä on pyrkiä estämään heidän ja polttajien väliin suunnatut välilyönnit. Huippukoppari on varustettu ainakin kohtalaisilla jaloilla ja räjähtävällä heittokädellä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti